Penang
Penang on Malesian osavaltio, joka sijaitsee Malakan niemimaan länsirannikolla. Penangissa asuu 1,5milj. ihmistä ja osavaltion pääkaupunki on Georgetown.
Georgetownia kutsutaan kulttuurien sulatusuuniksi eikä turhaan. Kiinalaisten ja intialaisten osuus väestöstä on täällä suurempi kuin muualla Malesiassa. Georgetownissa eri kulttuurien edustajat elävät sulassa sovussa keskenään. Little Indian kadut tulvivat intialaisten mausteiden ja ruokien tuoksua, Chinatownissa on aitoa kiinalaista tunnelmaa ja näyttäviä kiinalaistemppeleitä ja pian maisemat vaihtuvat vaikuttaviin moskeijoihin ja ilmassa kiirivät muslimien rukouskutsut.
Georgetownin historia alkaa vuodesta 1786, jolloin brittiläinen kapteeni Francis Light nousi maihin. Kaupunki sai nimensä kuningas Yrjön (George) mukaan.
Georgetown ehti rapistua huimasti 2000luvun alkupuolella, kunnes kaupungista tuli yksi Unescon maailmanperintökohteista, vuonna 2008. Tämän jälkeen kaupunki syttyi taas loistoonsa ja nyt se on yksi Malesian tunnetuimmista kaupungeista.
Georgetown on ehkä parhaiten tunnettu ruuastaan. Väitetään, että ruoka täällä on maailman parasta. Ihmiset matkustavat kaukaa tänne, osa pelkästään ruoan takia. Kuten eri kulttuurit, myös maailaman keittiöt kohtaavat Georgetownin ns. ruokatoreilla; intialaista, malajiruokaa, kiinalaista, thaimaalaista, filippiiniläistä, indonesialaista, korealaista, sekä länsimaalaista ruokaa on tarjolla.
Georgetownin kadut ovat tavattoman kauniita ja katukuvaa koristavat näyttävät taideteokset.
Niitä mekin tänään hikipäässä lähdimme etsimään ja ikuistamaan.
Ensin kuitenkin suuntasimme aamupalalle Mugshot-nimiseen kahvilaan jossa herkkusuitamme hemmoteltiin ihanan rapsakoilla savulohibageleilla ja ne huuhdeltiin alas ihanan kylmillä cafe latteilla. :D
Olkoonkin kallis paikka (aamupala vei 1/4 koko päivän budjetista), mutta oli myös taivaallisen hyvää! Ja antoi sopivasti voimia tulevaan urakkaan.
Ja tuossakin oli vain pieni osa kaikesta katutaiteesta. Kauniita teoksia kyllä ovat.
Kuvailusta pidettiin myös jossain kohtaa paussi ja mentiin leipomoon ostamasn palat pähkinä-suklaakakkua ja meinasin kuolla. Oli niiiiin hyvää. Ei Suomesta tuollaista saa.
Illalla mentiin Red Gardeniin, otettiin Hokkien mee-annokset ja Tuomas söi friteerattuja sammakoita!!! Hyh. Maistoin vain pienen palan. Kokki oli päästänyt Tuomaksen keittiöön katsomasn kun ne sammakot oli siellä vielä elossa. :D
3 isoa pulloa kaljaa kyytipojaksi, livemusaa, ihmisten pällistelyä, ja siinähän se ilta sujui mukavasti.
Ihan kiva nimipäivä tämäkin. ;)
![]() |
| Friteerattua sammakkoa ja ketsuppia :D |
























Ei kommentteja:
Lähetä kommentti