perjantai 1. toukokuuta 2015

Vastoinkäymisiä...

Tänään ei mennyt kaikki ihan putkeen. Yövyttiin tosiaan Mersingissä aikeena aamulla aikaisin mennä ostamaan lauttaliput Tiomanille. Mentiin ensin aamutuimaan erääseen hotelliin, jonka oli määrä vaihtaa rahaa. Paikanpäällä hotellia pitävä mies kertoi ettei rahanvaihtaja ehkä tule töihin kun malesialaisilla on lomapäivä. Kävipä sitten niin hauskasti lauttaterminaalissakin, että paikanpäällä kerrottiin, ettei sen koko päivän lautoille olisi yhtään vapaata paikkaa (liikennettä Mersingistä Tiomanille liikennöi vain 1 firma).  Seuraavana päiväksi illan viimeiselle lautalle oltaisiin saatua varattua liput, mutta monestakin syystä se ei sopinut meidän aikatauluihin joten oli aika ottaa suunnitelma B käyttöön, jota lähdettiin hiomaan erääseen musliminaisten pyörittämään kahvilaan. Siellä myös ostettiin ruokaa ja juomaa. Juomat ja ruoat kahdelta maksoivat vähän alle 5euroa yhteensä. 







Lähdettiin kävelemään kohti Mersingin bussiasemaa aikeena lähteä Kuala Lumpuriin. Ja jälleen saatiin lippuluukulla kuulla että Kuala Lumpurin bussit olivat siltä päivältä täynnä. Mutta onneksemme 2 paikkaa oli jäljellä bussiin joka menisi ensin Kluangiin ja sieltä jatkaisi Kuala Lumpuriin.
No bussimmepa myöhästyi ja Kuala Lumpurin bussi oli lähtenyt ilman meitä matkaan. Bussikuskin eleistä oli helppo päätellä hänen kiukkuaan. Lähti kuskaamaan meitä sitten kohti Kuala Lumpuria, aikeena ottaa se meidät feidannut bussi kiinni. Ja näin tapahtui.
Matka Kuala Lumpuriin kesti useamman tunnin.

Kun päästiin perille, oli kamalan kuuma. Bussiterminaali oli sekava ja paljon kului aikaa selvittämiseen minne mennään (Bukit Pintangille) ja millä mennään (Kuala Lumpurin Rapid metrolla+monoraililla. Monoraili oli tupaten täynnä ja hyvä kun pystyi hengittämään. Sitten alkoi yöpaikan metsästys. Oli ennakkoon tiedossa kehuttu kiinalaisten pitämä hotelli Kuala Lumpurin keskustasn tuntumasta. Eksyttiin pahasti sitä jalan etsiessä ja kyllä siinä usko meinasi loppua moneen kertaan. Kun viimein päästiin hotellille, kiinalaispoika tiskin takana kertoi, että huoneet on loppuunmyyty kuten KAIKKI alueen hotelli- ja hostellihuoneet. Siinä hikeä virraten aikamoiseen epätoivoon joutui. Tuomas pyysi pojalta, että saataisiin käyttäö hotellin nettilinjaa, jotta voisimme varata jostain kauempaa yöpymispaikan. Poika varmaan huomasi tuskamme ja epätoivomme, ja ilmoitti soittavansa paikan pomolle jos neuvottelevansa, jos saisimme yöpyö yön tai kaksi talon "varahuoneessa". Pomo antoi luvan ja poika lähti näyttämään huonetta. Huone oli siisti ja hyvin ilmastoitu, mutta netti ei huoneessa toimi ja suihkusta tulee vain jääkylmää vettä. Lisäksi hintakin hieman ylitti budjettimme (max. 30e yö). Otimme kuitenkin huoneen - sen verran olimme väsyneitä ja vittuuntuneita päivän aikana meitä kohdanneisiin vastoinkäymisiin.
Hotellimme viihtyisää parveketta (jossa nytkin istutaan)

Juhlahumua....

Lähdimme vielä iltapuhteiksi tsekkaamaan lähistöllä olevan ostoskeskuksen. Väkeä oli liikkeellä sankkoja joukkoja. Tungos oli vallannut koko Kuala Lumpurin. Jonkinlaista lomaa juhlitaan neljän päivän ajan. Väkeä on paljon enemmän kuin Porin Jazzeilla ikinä ja musiikki, metelöinti ja juhlahumu on valloillaan itseasiassa pahiten kadulla jossa meidän hotellimme on. Meteli on moninverroin kovempi kuin missään Suomen festivaaleilla ja ihmiset juhlivat läpi yön musiikin jytissen.
Matkalla ostoskeskukselle jouduimme juhlahumun sekaan. Näimme esimerkiksi pojan joka heitteli tulisoihtuja ja ajoi yksipyöräisellä sankkojen ihmisjoukkojen hurraten joka puolella.


Kakkuja...


Ostoskeskuksella kävimme syömässä - itse otin paahtoleipää pähkinävoilla (koska Laksa-keitto oli loppu) ja Tuomas pyysi työntekijältä jotkin kylmät juomat. Saimme tavallista mustaa kahvia jäillä! Hehhee olipas....pahaa (ja varmaan sen takia myöhemmin tuli pidettyä kamala istunto vessassa..).


Kävimme shoppaamassa myös hoitoainetta ja suihkusaippuaa. "Kotiinpaluumatkalla" eksyimme pahasti. Kaikki kadut olivat tupaten täynnä ihmisiä ja kaikki kadut näyttivät pimeässä samalta. Ainoat opasteet olivat toki malajinkielisiä joten... Ei olla porilaista junttia tehty Kaakkois-Aasian 1.9milj. asukkaan suurkaupunkiin. :(

Löydettiin viimein perille ja seuraava tunti vierähti vessassa. Tullut sana "tandas" (malajiksi vessa) aika tutuksi. :D

Täällä meidän hotellilla yläkerrassa on iso parveke jossa on pöytiä ja tuoleja. Täällä kun toi wi-fi toimii niin tulin kännykällä blogia kirjoittamaan ja kuulostelemaan alhaalta kadulta kuuluvaa armotonta jumputusta ja tuhansien, ellei kymmenienkin tuhansien, ihmismassojen juhlintaa. Huh, onneks saa olla täällä ylhäällä "turvassa" datailemassa. :D

Ei ole sitten aavistustakaan miltä tämä merkintä näyttää kun kännykällä tein...
Muutama kirjoitusvirhe näyttänee löytyvän, mutta tällö kapisella kännykällä ei jaksa kaikkea korjata....pitää välillä alkaa listimään moskiittoja jotka pörrää niskassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti